Ideologisesta työttömyydestä
Aina aika ajoin mediassa nostetaan esiin ns. ideologisesti työttömiä eli ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti ovat jättäytyneet työelämästä pois. Poikkeuksetta nämä uutiset myös aiheuttavat erityisen paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa, jossa kommentointi helposti saa hyvinkin nopeasti tulikivenkatkuiset sävyt.
Vapausaatteen kannalta aihe on varsin mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti kaikilla tulisi olla oikeus elää elämäänsä kuten haluaa – niin kauan kuin omat teot eivät loukkaa muiden oikeuksia, kavenna niitä millään tapaa tai muuten aiheuta haittaa muille kanssaeläjille. Argumentti ”elämällään saa tehdä mitä haluaa” sopii erityisen hyvin tälläisten valtavirrasta poikkeavien elintapojen puolustukseksi.
Käytännössä tälläistä elämäntyyliä kuitenkin on mahdotonta ylläpitää loukkaamatta muiden oikeuksia. Se johtuu siitä, että elämme verovaroin pyöritetyssä yhteiskunnassa, halusimme tai emme. Tällöin syntyy vähintään moraalinen vastuu siitä, että jokainen työkykyinen osallistuu talkoisiin ja tuo pottiin oman osansa. Tämä ongelma luonnollisesti poistuisi sillä, että ideologisesti työttömät myös kustantaisivat elämisensä itse. Näin ei kuitenkaan mediassa esiin nostetuissa tapauksissa koskaan ole.
Onkin hyvä kysymys, että miten meillä yhteiskunnassa on mahdollistettu tämän kaltaisten kannustinloukkujen syntyminen. Työttömyysturva käytännössä mahdollistaa toisten työllä elämisen. Se tarkoittaa väistämättä kahta asiaa:
1) sosiaalietuudet ovat tasoltaan vähintään riittäviä
2) sosiaalietuuksien taso on myös sellainen, että työtä ei välttämättä ole kannattavaa ottaa vastaan
On vaikea kuvitella, että mediassa esiintyvät ideologisesti työttömät oikeasti kuvaisivat keskivertoa työtöntä. Suurin osa sosiaaliturvasta työttömyyden osalta varmasti menee aivan oikeaan tarkoitukseen, eli turvaverkoksi työttömyyden varalle. Olisi kuitenkin erityisen toivottavaa, että ihmisten toimintakyvyn säilyttämiseksi ja kannustinloukkujen välttämiseksi työttömyysetuudet olisivat mahdollisimman velvoittavia ja niillä kustannettaisiin vain elämisen minimitaso.
Vahvasta vastikkeellisuudesta seuraisi, että ihmiset eivät jäisi työnteon sijaan mieluummin makailemaan toimettomina ja kynnys väärinkäyttää tukia ideologisista syistä nousisi.