Kaksikielisyydestä

Kaksikielisyys on monesti puheenaiheena, mutta miksi tiettyjä asioita ei kaikkialla tunnisteta syrjiviksi rakenteiksi?

Suomen historiaa osana Ruotsia

Suomi oli osa Ruotsia suunnilleen 500 vuotta. Virallisesti Suomi ei ollut siirtomaa - koska se oli osa Ruotsia. Alunperin ruotsalaiset tulivat Suomeen vaiheittain kolonialisaation hengessä vuosien 1100-1350 välillä ensin Ahvenanmaalle, siitä Varsinais-Suomen saaristoon, Satakuntaan, Pohjanmaalle ja Uudellemaalle sekä lopulta Kymijoen itäpuolelle. Ruotsalaisten kolonialisaatio liittyi ristiretkiin: tarkoitus oli levittää katolista uskoa Itämeren piirissä. Siirtolaisia ei otettu hyvin vastaan, vaan ristiretkestä kertovien lähteiden perusteella siirtolaisten avuksi tarvittiin ruotsalaista sotaväkeä.

Suomalaisten osa ei ollut häävi Suomen ollessa osa Ruotsia, sillä suomalaisia käytettiin lähinnä sotilaina kuolemassa sodissa ja varallisuus sekä infra kasautui Ruotsin puolelle. Suomalaiset kelpasivat tekemään tervaa laivoihin, mutta niiden myynnistä saadut rahat menivät Tukholmaan herroille samalla kun työväki eli köyhyydessä savupirteissään. Suomalaiset olivat alempaa kansaa, jota hyödynnettiin parhaan mukaan.

Tämä käsitys säilyi hyvin pitkälle myös 1900-luvun puolelle: tätä aatetta ajoi mm. herra nimeltä Axel Olof Freudenthal. Hänen mielestään suomalaiset olivat alempiarvoisia, tyhmiä villejä. 1873 ruotsalaiset rotututkijat Gustav Retziukseksen johdolla veivät Pirkanmaalta noin 80 suomalaisten kalloa Karoliiniseen Instituuttiin, jossa ne vielä tänäkin päivänä palautuspyynnöistä huolimatta ovat. Ruotsin hallitus on viime vuonna luvannut “palauttaa kallot niin pian kuin mahdollista”.

Onneksi suomalaisia pystyi sivistämään: heille tarvitsi vain opettaa ruotsia. Ja tämä perinne on pysynyt tiukassa.

Kun luette lopputekstiä, teidän täytyy muistaa, miksi kaikki tämä ylipäätään on mahdollista: Siksi, että Suomi oli aikoinaan riistettävänä valloittajan vallan alla. Savupirtissä asuneille likaisille suomalaisille naurettiin Tukholmassa, mutta näiden tekemän työn hedelmät kelpasivat. Samoin kelpasi myös suomalaisten osa rintamalla kuolemassa Ruotsin puolesta.

Etuoikeuksista

Ruotsinkielisiä on Suomessa suunnilleen 5%. Tämän prosenttiosuuden takia Suomessa kaikki muut käyttävät valtavan määrän aikaa ja resursseja siihen, että opiskelevat kyseistä kieltä. Erilaisten esitettyjen arvioiden mukaan kaksikielisyyden hintalappu on miljardiluokkaa aina kaksikielisten kuntien käännöksistä ruotsin kielen opetuskustannuksiin saakka.

Tämä kuulostaa varmasti absurdilta etenkin sen takia, koska ylivoimaisesti suurin osa ei ikinä edes käytä ruotsia. Kyseessä on valtava määrä hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa pienen vähemmistön etujen ajamiseksi sen sijaan, että he opiskelisivat aidosti suomen kielen taitoisiksi. Monesti ruotsinkielisten osalta nämä etuoikeudet tunnutaankin sekoitettavan perusoikeuksiksi.

• 95% väestöstä joutuu opiskelemaan vähemmistön kieltä merkittävän määrän koulutaipaleellaan.

• Jos katsot tienviittoja, niissä on kaupunkien nimet myös ruotsiksi.

• Ruotsinkielisessä Ahvenanmaan saaristossa on käytössä kotiseutuoikeus, eli mannersuomalainen ei ilman heidän lupaansa saa sieltä maata omistaa.

• Ruotsinkielisille on omia korkeakouluja ja kiintiöitä, joihin pääseminen on huomattavasti helpompaa kuin suomenkielisiin vastineisiin. Tämä koulutusetu on takaa myös sen, että suomenruotsalaisilla on merkittävä suhteellinen yliedustus valtion virkamiehistössä ja yritysten johdossa.

• Ruotsinkielisille on omat päiväkodit ja koulut.

• Ahvenanmaalla on isompi lapsilisä.

• Ahvenanmaalla on pysyvä edustajanpaikka eduskunnassa.

• Suomenruotsalaiset säätiöt rahoittavat merkittävästi suomenruotsalaisia taiteilijoita ja tieteilijöitä.

Tämä kaikki sen takia, että aikoinaan ruotsinkielisiä on suosittu todella vahvasti kruunun toimesta.

RKP:n agendasta ja kielipolitiikasta

Mainittakoon heti alkuun, että RKP:lla on ollut käytössä vuoteen 2007 asti mitali, joka oli nimetty Freudenthalin mukaan. Mitalin nimeämisen takana on ollut se, että Freudenthal kuulemma on "puolueen perustamiseen johtaneen kansallisen yhtenäisyysliikkeen isä".

Puolue brändää itseään ”vastuunkantaja”puolueena, koska on ollut hallitusvastuussa vuosikymmenet. Tämä ei ole oikea syy, vaan kyseessä on pelkkä savuverho. Oikea syy on sen sijaan se, että RKP:n on pakko olla hallituksessa, koska puolueella on yksi täysin järkähtämätön (joskin ymmärrettävä) agenda: ruotsinkielisten oikeuksien vaaliminen. Jos RKP olisi pois muutaman kauden ajan, tämä ainoa agenda joutaisi melko suurella varmuudella silppuriin.

Siksi RKP ei myöskään ole lähdössä hallituksesta, koska tosiasiallisesti käsi on tyhjä ja kyse on bluffista. Se taas johtuu puhtaasti siitä, että mitään aitoa syytä vaalia ruotsinkielisten etuoikeuksia ei yksinkertaisesti ole. Hallinnolliset kulut kaksikielisyydestä ja pakkoruotsiin hukatut tunnit jokaisen kohdalla ovat aivan turhia kustannuksia, jotka paitsi ovat rahassa mitattuna miljardiluokkaa, myös estävät kilpailukyvyn kannalta olennaisten kielten opiskelun tai ainakin aidon valinnanvapauden.

Kielipolitiikkaa on ajettu vahvasti myös virkamiesruotsin osalta. Aalto-yliopisto on vapauttanut oppilaita virkamiesruotsista siitä syystä, että valmiudet sen suorittamiseen ovat olleet liian heikot. Tämän johdosta suomenruotsalaisten säätiöiden rahoittama Svenska nu -organisaatio, Suomen kieltenopettajat ry sekä kaksi muuta organisaatiota tekivät valituksen oikeusasiamiehelle siitä, että opiskelijoita on vapautettu liian löysin perustein virkamiesruotsista. Oikeusasiamiehen vastauksesta ilmenee, että ministeriö ei kuitenkaan oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan ole asetuksen valmistelusta vastuullisena tahona pitänyt linjausta sisältönsä puolesta ainakaan selkeästi asetuksen vastaisena, vaan oikeusasiamiehen käsityksen mukaan kyse ei ollut niinkään yksittäisen yliopiston menettelystä, joka antaisi aihetta jatkotoimenpiteisiin, vaan ennen muuta voimassa olevaa sääntelyä koskevasta rakenteellisesta kysymyksestä.

Lopuksi

Suomalaisten historia Ruotsin vallan alla oli kurja ja verinen. Monesti kuullaan puhuttavan syrjivistä rakenteista. Onkin mielenkiintoinen kysymys, että miksi kaksikielisyyttä ja tiettyjä suomenruotsalaisten etuuksia ei nähdä tälläisinä rakenteina? Vähintään yhtä monesti kuullaan myös vaatimuksia siitä, että historia pitäisi tuntea ja kokea jonkinlaista kollektiivista vastuuta. Se herättää myös toisen olennaisen kysymyksen: minkä takia tämä vaatimus ei kosketa ollenkaan suomenruotsalaisia?