Mutta.. kielipolitiikkaa seuraavana siirtäisin painopisteen reaktiivisuudesta pro-aktiivisuuteen.
Mitä muutoksia nykyiseen systeemiin pitää saada, miten muutoksia voisi edistää sekä miten toimitaan siinä tapauksessa, että poliittinen koneisto ei yksinkertaisesti pysty muutokseen?
Jatkammeko kärsimistä ja vikisemistä, vai jätämmekö idioottimaiset lait kylmästi noudattamatta?
Oma missioni on kielipolitiikan muutos tosiasioiden tunnustamisen kautta:
Suomi on pohjoismaisessa vertailussa erittäin yksikielinen maa: kaksikielisyys on vain ovela kiertoilmaisu ruotsin kielen ylimitoitetulle erityisasemalle.
Mutta miksi ruotsin kielellä sitten pitää olla ylimitoitettu erityisasema?
Miksi pelkkä erityisasema historiallisen vähemmistön kielenä ei riitä?
Kaikki keskustelu on käytännössä vaiennettu yhteiskunnan "eliitissä".
Tämä vaikeneminen pitää saada loppumaan. Mutta miten?
Esim pressanvaaleissa vain Halla-aho kertoo de facto- tilanteen, muut hokevat kaksikielisyysmantraa..
Sfp pelaa nollasummapeliä svenskfinland vastaan Suomi. Pakkoruotsi on ase suuren enemmistön kouluikäisten suomenkielisten identiteetin heikennykseen ja itsetunnon moukaroimiseen. Sitten jotkut sortuvat alistajien liehittelijöiksi aikuisiällään. Meidän heimomme kutsu käy etelään Viroon, Keski-Eurooppaan ja Unkariin. Rasistinen hurrieetos painukoon manan majoille
On naurettavaa, että ylläpidämme yhtä pahoja kolonialismin jäänteitä kuten pakkoruotsi. Suomi ei ole osa Skandinaviaa. Ruotsi ei ole Suomelle sukua millään asteella, ei niin aatelisesti, maantieteellisesti eikä kielellisesti. Suomenruotsalaiset ovat myös häpeilemättömän rasistisia suomalaisia kohtaan, vääristyneestä paremmuudentunteesta johtuen. Unohtamatta Ruotsin toisessa maailmassa Suomelta varastamia kultakoruja.
RKP:nkään ei pitäisi olla edes olemassa enää, kuten ei suomenruotsalaisten enemmistöä politiikassakaan.
Kiitos hyvästä analyysista ja pohdinnoista.
Mutta.. kielipolitiikkaa seuraavana siirtäisin painopisteen reaktiivisuudesta pro-aktiivisuuteen.
Mitä muutoksia nykyiseen systeemiin pitää saada, miten muutoksia voisi edistää sekä miten toimitaan siinä tapauksessa, että poliittinen koneisto ei yksinkertaisesti pysty muutokseen?
Jatkammeko kärsimistä ja vikisemistä, vai jätämmekö idioottimaiset lait kylmästi noudattamatta?
Oma missioni on kielipolitiikan muutos tosiasioiden tunnustamisen kautta:
Suomi on pohjoismaisessa vertailussa erittäin yksikielinen maa: kaksikielisyys on vain ovela kiertoilmaisu ruotsin kielen ylimitoitetulle erityisasemalle.
Mutta miksi ruotsin kielellä sitten pitää olla ylimitoitettu erityisasema?
Miksi pelkkä erityisasema historiallisen vähemmistön kielenä ei riitä?
Kaikki keskustelu on käytännössä vaiennettu yhteiskunnan "eliitissä".
Tämä vaikeneminen pitää saada loppumaan. Mutta miten?
Esim pressanvaaleissa vain Halla-aho kertoo de facto- tilanteen, muut hokevat kaksikielisyysmantraa..
Kansallinen itsepetos..
suomettumisen ajan häntä..
Sfp pelaa nollasummapeliä svenskfinland vastaan Suomi. Pakkoruotsi on ase suuren enemmistön kouluikäisten suomenkielisten identiteetin heikennykseen ja itsetunnon moukaroimiseen. Sitten jotkut sortuvat alistajien liehittelijöiksi aikuisiällään. Meidän heimomme kutsu käy etelään Viroon, Keski-Eurooppaan ja Unkariin. Rasistinen hurrieetos painukoon manan majoille
On naurettavaa, että ylläpidämme yhtä pahoja kolonialismin jäänteitä kuten pakkoruotsi. Suomi ei ole osa Skandinaviaa. Ruotsi ei ole Suomelle sukua millään asteella, ei niin aatelisesti, maantieteellisesti eikä kielellisesti. Suomenruotsalaiset ovat myös häpeilemättömän rasistisia suomalaisia kohtaan, vääristyneestä paremmuudentunteesta johtuen. Unohtamatta Ruotsin toisessa maailmassa Suomelta varastamia kultakoruja.
RKP:nkään ei pitäisi olla edes olemassa enää, kuten ei suomenruotsalaisten enemmistöä politiikassakaan.